Jäsenyyden jäädytys

Yleistietoa jäädytyksestä
Jäsenyyden jäädyttäminen tarkoittaa tilapäistä katkoa jäsenyyden käyttöön ja laskutukseen. Jäädytyksen päätyttyä käyttöoikeus ja laskutus aktivoituvat automaattisesti ja välittömästi.

Jäsenyyden jäädytys ja irtisanomisaika eivät voi olla voimassa samanaikaisesti. Jos olet irtisanonut jäsenyytesi, ei sitä voi irtisanomisajalla jäädyttää. Vastavuoroisesti jäädytettynä olevaa jäsenyyttä ei voi irtisanoa ennen jäädytyksen päättymistä.

Jäsenyyden jäädytyksestä sovitaan aina erikseen vastaanotossa paikan päällä tai kirjallisesti sähköpostin välityksellä. Jäädytys katsotaan sovituksi vasta, kun henkilökuntamme on sen kuitannut. Jäsen on vastuussa vahvistuksen vastaanottamisesta ja sen säilyttämisestä, jotta se voidaan tarpeen tullen esittää F24S:n henkilökunnalle tositteena jäädytyksestä.

Jäädytystä ei aseteta voimaan takautuvasti eikä käyttämättä jääneitä treenipäiviä hyvitetä muilla tavoin.


Maksuton jäädytys
Mikäli olet sairastunut, aloittamassa asepalveluksen, raskaana tai jäänyt työttömäksi, voit jäädyttää jäsenyytesi maksutta tositetta vastaan. Jäädytys asetetaan tositteen voimassaoloajalle, kuitenkin enintään 12 kuukaudeksi siitä päivästä alkaen, kun pyyntö ja tosite jäädytyksen osalta vastaanotetaan.
HUOM! Älä koskaan lähetä tai esitä henkilökunnallemme tiedostoja, jotka sisältävät arkaluontoista tietoa. Arkaluontoiset tiedot ovat tietoja terveydestäsi, mahdollisista vammoistasi tai tietoja sairaushistoriastasi.

Maksullinen jäädytys
Jos haluat pitää taukoa treeneistä muista syistä, voit jäädyttää jäsenyytesi palvelumaksua vastaan. Käytössämme on kaksi eri palvelumaksua:
  • 6,90€ palvelumaksu, jolla jäsenyys voidaan jäädyttää 1-3kk ajalle (hyödynnettävissä kerran per vuosi)
  • 15,00€ palvelumaksu, jolla jäsenyys voidaan jäädyttää enintään 12kk ajalle

Jos jäsenyys jäädytetään etänä sähköpostin välityksellä, lähetetään jäsenelle jäädytyksen palvelumaksu e-laskuna. Ohjeet e-laskutusluvan aktivoimiseen löydät täältä. Toimintaohjeet etäjäädytyksen osalta löytyvät tästä artikkelista.

Paikan päällä tehty jäädytys maksetaan jäädytyksen teon yhteydessä vastaanotossa korttimaksulla. Huomioithan, että liikuntaetuja ei voi käyttää palvelumaksun maksamiseen, koska kyseessä ei ole liikuntamaksu.



Jäädytys ja laskutus
Jäädytys pysäyttää jäsenyyden laskutuksen tilapäisesti. Mikäli kuluvalta tai tulevalta kuukaudelta on jo luotu lasku, tulee se maksaa normaalisti. Kaikki maksetut, jäädytettynä olevat treenipäivät jäävät profiiliin säästöön ja ne hyvittyvät automaattisesti tulevista laskuista jäädytyksen päätyttyä.


Toimintaohjeet, jos jäädytät jäsenyytesi sähköpostin välityksellä
Lähetä sähköpostia joko kuntokeskuksen vastaanottoon tai keskitettyyn asiakaspalveluun info@f24s.fi. Sähköpostista tulee käydä ilmi seuraavat tiedot:
  • Jäsennumero tai jäsenkortin numero tunnistautumista varten.
  • Lauseke, jossa hyväksyt jäädytyksen palvelumaksun veloittamisen e-laskuna
  • Tarkka voimassaoloaika jäädytykselle, aloituspäivä voi olla aikaisintaan yhteydenoton päivä ja päättymispäivä tästä enintään 12kk eteenpäin. Jos päättymispäivä on max 3kk, on palvelumaksu edullisempi. 
Mahdollisten lisäkysymysten ilmetessä, ethän epäröi olla yhteydessä mihin tahansa kuntokeskukseemme.

F24S Customer Service
Viestin kommentointi on suljettu.