Hämeenlinnan F24S kuntokeskukset suljettu 30.12.2021-12.1.2022

Hyvä jäsen,

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiistaina 28.12.2021 antaman päätöksen mukaisesti joudumme valitettavasti sulkemaan kuntokeskuksemme Kanta-Hämeen alueella ajalle 30.12.2021-12.1.2022. Sulku koskee täten Hämeenlinna Keskustan ja Hämeenlinna Kävelykadun kuntosaleja. Salien ovet tullaan sulkemaan 29.12. klo 23:55.

Tämä tiedote sisältää tärkeää tietoa jäsenyyteen liittyvistä asioista, joten luethan sen huolellisesti läpi ja toimit tarvittaessa viestissä kerrottujen toimintaohjeiden mukaisesti. Tiedote on lähetetty kaikille sulkua koskevilla saleilla rekisteröityneille jäsenille.

Ajankohtaiset koronaohjeet on löydettävissä myös verkkosivuiltamme. Päivitämme sivustoa aina uuden tiedon ilmaantuessa, joten suosittelemme jäseniämme lukemaan sitä aktiivisesti.

Suuret pahoittelut tilanteesta aiheutuvasta haitasta ja lämpimät kiitokset jokaiselle tilanteen ymmärtämisestä, kärsivällisyydestä sekä yhteistyöstä. Alta pääset lukemaan mahdolliset toimintaohjeet.


Toimintaohjeet
Näinä aikoina on entistä tärkeämpää pitää huolta niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnista. Tästä syystä haluamme motivoida sinua liikkumaan paikasta huolimatta. Löydät palveluidemme joukosta livestriimatut ryhmäliikuntatunnit, joiden avulla voit pitää kiinni treenirutiineistasi myös täysin etänä. Lisätietoja tunneista ja osallistumisohjeet löytyvät täältä.

Tiedämme myös, että kaikki eivät välttämättä innostu etätreeneistä, jonka vuoksi tarjoamme salisulun ajalle mahdollisuuden jäsenyyden maksuttomaan jäädytykseen.

Koska jäsenyys on käytettävissäsi vuorokauden ympäri jokaisessa Fitness24Seven kuntokeskuksessa ja täten palvelumme ovat edelleen osittain hyödynnettävissä, emme jäädytä jäsenyyksiä automaattisesti.

Jäädytys
Halutessasi voit jäädyttää jäsenyytesi veloituksetta salisulun ajalle 30.12.2021-12.1.2022. Jäsenyyden jäädytyksen yhteydessä sinulle jää säästöön kaikki maksetut treenipäivät ja ne hyvittyvät automaattisesti tammikuun lopussa lähetettävässä laskussa. Jos jäsenyytesi on jäädytettynä esimerkiksi aikavälin 30.12.2021-12.1.2022, jää sinulle tästä 14 päivää säästöön ja ne hyvittyvät ajalle 1.2.-14.2.2022.

Mikäli sinulla on määräaikainen sopimus, hyvitetty 14 treenipäivää lisätään maksuttomana treeniaikana sopimusajan loppuun.

Kaikki jäädytyspyynnöt tulee lähettää lähimmän kuntokeskuksen sähköpostiin otsikolla: Jäsenyyden jäädytys. Lisää joko otsikko- tai viestikenttään lisäksi jokin tunnistetieto esimerkiksi jäsennumero tai jäsenkortin numero (9 numeroa jäsenkortin takana). Huomioithan, että emme vastaanota jäädytyspyyntöjä puhelimitse.

Tämän hetkisen tiedon mukaan kuntokeskuksemme Kanta-Hämeen alueella voidaan avata treenaajien käyttöön jälleen 13.1.2022 alkaen. Tiedotamme jäseniä heti, mikäli tieto muuttuu.

Laskutus
Joulu- ja tammikuun treeni-, vakuutus- ja personal training-laskut tulee maksaa tilanteesta huolimatta normaalisti. Tästä jää sinulle säästöön kaikki ne treenipäivät, jotka jäsenyytesi on jäädytettynä. Kunkin laskun eräpäivä on välillä 29.12.-1.1. Laskut on lähetetty e-laskuina jäsentemme verkkopankkeihin sopimusehtojen mukaisesti.

Asiakaspalvelu
Vallitsevan tilanteen johdosta asiakaspalvelukanavamme sekä kuntokeskuksissa että keskitetyssä asiakaspalvelussa saattavat ruuhkautua tilapäisesti. Kaikki viestit käsitellään saapumisjärjestyksessä. Suosittelemme ensisijaisesti yhteydenottoa sähköpostitse. Salikohtaiset yhteystiedot löydät täältä.

Kiitos tilanteen ymmärtämisestä ja kärsivällisyydestä sekä mukavaa uutta vuotta kaikille kaikesta huolimatta!



Jenni Customer Advisor
Viestin kommentointi on suljettu.